Kaikki MakeSense -palvelut aloitetaan hermostotestauksella, jossa kartoitetaan sinun hermostotyyppisi ja motivaatiotekijöitäsi yksinkertaisilla, kehon voimantuottoa mittaavilla testeillä.
Make Sense -valmennuksissa on kyse sensomotoriikasta. Sen avulla voidaan selvittää mm. ihmisen vahvuuksia ja motivaatiotekijöitä. Samoin sensomotoriikka voi antaa vastauksia esimerkiksi siihen, miksi yhdelle on helppoa istua paikallaan ja kuunnella, kun taas joku toinen tarvitsee samaan aikaan useita virikkeitä, eikä silti pysy paikoillaan.
Hermostotestauksessa tiedostat, millä tavalla juuri sinä toimit. Opit, millaisissa tilanteissa olet vahvimmillasi ja kummasta suunnasta vaikkapa noukit tietoa helpommin, oikealta vai vasemmalta. Opit, miten saat parhaiten palauduttua stressaavista tilanteista juuri sinun hermostosi ja aivojesi kannalta optimaalisella tavalla.
Make Sense -hermostotestaus sisältää hermostotestauksen ja tulosten analyysin, ja siihen varataan 75 min. Hermostotestauksen tekee kanssasi Make Sense -valmentaja. Testauksessa aktivoidaan aivojen tiettyjä osia, ja näin kysytään kehon kautta aivoilta, millaisia synnynnäisia hermostollisia vahvuuksia juuri sinulla on. Testeissä ei kuitenkaan tule hiki, vaan ne voi hyvin tehdä vaikka jakkupuku päällä.
Varaa aika hermostotestaukseen, jossa testaamme hermostosi ja teemme yksilöllisen valmennussuunnitelman juuri sinulle.
Make Sense -sensomotorinen valmennus on hermostotestauksen perusteella juuri sinun tilanteeseesi suunniteltua valmennusta. Se voi olla kehon ja mielen toimintakykyä haastavien primitiivirefleksien sammuttamista, tai omien vahvuuksien ja elämänhallinnan löytämistä. Valmennus voi olla myös fyysistä treeniä, kuten lajikohtaisiin tavoitteisiin valmentautumista tai kunnon kohotusta.
Varaa aika hermostotestaukseen, jossa testaamme hermostosi ja teemme yksilöllisen valmennussuunnitelman juuri sinulle.
Elämäsi paras sijoitus olet sinä itse.
Oletko käynyt Make Sensen hermostotestauksessa tai osallistunut Hyvät tyypit -työyhteisövalmennukseen? Vai mietitkö muuten vain, miten voisit omia vahvuuksiasi hyödyntää työelämässä?
Jos kaipaat uutta suuntaa urallesi tai pohdit, kuinka voisit voida paremmin nykyisessä työssäsi, tule mukaan Hyvä tyyppi -valmennukseen.
Hyvä tyyppi -valmennus auttaa sinua löytämään mielekkyyttä ja intoa työelämään.
Saat sparrausta, tukea ja konkreettisia työkaluja oman elämäsi ja urasi reflektointiin.
Palvelu aloitetaan yhteisellä tapaamisella, jossa kartoitamme tilanteesi ja toiveesi valmennukselle. Ensimmäisen tapaamisen lopuksi sovimme yhteisesti jatkoaskeleista ja laadimme juuri sinulle sopivan yksilöllisen valmennussuunnitelman. Sinun ei tarvitse aluksi sitoutua kuin tähän ensimmäiseen tapaamiseen.
Valmennuskertojen kesto on 75min
Varaa aikasi ensimmäiseen tapaamiseen alta
Hyvät tyypit -valmennus mahdollistaa yksilölähtöisen, erilaisuutta kunnioittavan toiminta- ja kehittämiskulttuurin erilaisille porukoille työyhteisöistä tiimeihin. Valmennus pohjautuu sensomotoriseen hermostotestaukseen, jossa selvitetään yksilön synnynnäiset vahvuustekijät.
Hyvät tyypit -valmennus keskittyy ihmisten erilaisuuden tunnistamiseen ja rohkeuteen puhua erilaisuudesta yhteisössä. Valmennuksessa lisäätte tiiminne ymmärrystä siitä, millä eri tavoin me kaikki olemme hyviä tyyppejä ja teette toimintasuunnitelman siitä, miten te valjastatte erilaiset vahvuudet tiiminne voimavaraksi.
Valmennus antaa työkaluja, joiden avulla yhteisön keskinäistä luottamusta ja esimerkiksi organisaation kilpailukykyä voidaan edistää erilaisten ihmisten vahvuuksien avulla. Valmennukset tukevat organisaation kehittämisprosesseja, joiden avulla voidaan viedä muutosta läpi kuulemalla ja kunnioittamalla yksilöiden erilaisuutta, esim. työtehtävien uudelleen priorisointi, myyntitiimin kokoaminen, uusien palvelujen tai hankkeiden kehitys.
Make Sense tarjoaa sekä Hyvät tyypit -starttivalmennuksia että Hyvät tyypit -jatkovalmennuksia tiimeille ja työyhteisöille. Katso alta tarkemmat kuvaukset.
Ota yhteyttä info@makesense.fi, niin katsotaan teille sopiva valmennuskokonaisuus
Hyvät tyypit -starttivalmennus kestää noin yhden työpäivän, riippuen tiimin koosta. Esim. noin 15 tyypin ryhmän starttivalmennukseen tulee varata yksi työpäivä.
Aamupäivällä tehdään yksilölliset hermostotestaukset ja iltapäivällä syvennytään yhdessä siihen, millaisia tyyppejä tiimistä löytyy ja mitä se tarkoittaa työtehtävien ja -roolien näkökulmasta. Valmennuksessa työyhteisö syventää oppimistaan toimenpidesuunnitelmaksi siitä, miten kaikkien tiimin jäsenten hyvät ominaisuudet voidaan valjastaa paremmin käyttöön.
Organisaatiolla on startin jälkeen työyhteisön yhteinen kivijalka rakennettuna kaikkien tiimin jäsenten hyvien ominaisuuksien varaan.
Jatkovalmennuksessa syvennytään erityisesti tutkimaan ihmisten yksilöllisiä motivaatiotekijöitä, jotka syventävät entisestään ymmärrystä erilaisuudesta ja lisäävät yksilöiden itsetuntemusta.
Opitte hyödyntämään entisestään yksilöiden vahvuuksia osana työyhteisön ja organisaation menestystä.
Elämäsi paras sijoitus olet sinä itse.
Sportti hermostotestaus on normaalia hermostotestausta kevyempi testipaketti.
Sen avulla saadaan yksilöllistä tietoa omalle hermostolle optimaalisesta tavasta liikkua, tuottaa voimaa ja palautua. Erilaiset hermostot sytyttävät voiman eri tavoilla ja sen vuoksi tapa, jolla yleisesti ohjeistetaan esimerkiksi kyykkäämään, ei ole kaikille optimaalisin tapa voimantuoton kannalta.
Sportti hermostotestauksesta saat käytännön ohjeita ja konkreettisia työkaluja oman treenaamisen tueksi juuri sinun hermostolle sopivaksi. Näitä ovat esimerkiksi jalkojen ja lantion asennot, katseen suuntaus ja kohdennus sekä käsien linjaukset.
Kun opit ymmärtämään omaa kehoasi entistäkin paremmin, saat myös konkreettista apua palautumisen tueksi ja usein myös selityksen vaikkapa alaselän kiputilojen aiheuttajalle. Mikä parasta, saat työkalut käyttöösi heti! Testaus sopii kaikille kilpaurheilijoista kuntoliikkujiin.
Mikäli haluat testauksesta parhaan hyödyn tutustu myös SPORTTI sensomotoriseen valmennukseen jossa pääset valmentajan avulla harjoittelemaan ja kokemaan eron ihan käytännössä.Oletko itse valmentaja tai toimitko muuten liikunnan parissa? Hermostojen yksilöllisyyteen tutustumisen avulla voit viedä oman valmennusosaamisesi täysin uudelle tasolle. Tutustu myös tuleviin Make Sense -koulutuksiin.
Sportti sensomotorinen valmennus on todellista yksilövalmennusta. Sen avullla löydät sinun kehollesi parhaan tavan harjoitella, tuottaa voimaa ja palautua.
Jokainen valmennus on räätälöity juuri sinun hermostotyypille, lajitottumuksille ja tavoitteille sopivaksi. Olit sitten kilpaurheilija tai kuntoliikkuja, saat valmennuksen avulla konkreettisia työkaluja oman harjoittelusi tueksi.
Erilaiset hermostotyypit tuottavat voimaa eri tavoin ja sen vuoksi esimerkiksi lantion asento tai katseen suuntaus vaikuttaa siihen miten voima kehosta syttyy. Monesti tiettyjä liikkeitä kuten kyykkäämistä opetetaan tietyllä tavalla joka saattaa olla juuri sinun hermostolle kuormittava ja sen vuoksi aiheuttaa esimerkiksi alaselkäkipua vaikka toiselle keholle se toimiikin täydellisesti.
Sensomotorinen valmentaja auttaa sinua löytämään ja konkreettisesti tuntemaan eron käytännön harjoitusten avulla. Näitä ovat esimerkiksi jalkojen ja lantion asennot, katseen suuntaus ja kohdennus sekä liikkeen rytmitys.
Kun aidosti ymmärrät omaa kehoasi entistäkin paremmin, palautuminen on nopeampaa, loukkaantumisriskit vähenevät ja treenaaminen on mielekkäämpää ja se myös tuntuu hyvältä!
Saat työkalut ja hyödyt käytäntöön heti.
Erilainen juoksukoulu on matalan kynnyksen juoksukoulu, jossa jokainen treenaa oman hermostotyyppinsä mukaisesti etsien oman luontaisen ja energiatehokkaan tavan juosta. Luvassa on monipuolisia ja mielekkäitä harjoitteita, jotka tähtäävät tekniikkapuhtaaseen juoksuun, jotta kivuilta ja vammoilta säästytään. Kotiharjoitteet tukevat omatoimista harjoittelua ja varmistavat kehityksesi juoksijana.
Juoksukoulun alkeisryhmässä sinulle tulee tutuksi itse juoksun lisäksi:
Ryhmä 1. Tiistaisin klo 18.00-19.00,
15.8. | 22.8. | 29.8. | 5.9. | 12.9. | 19.9. | 26.9. | 3.10. |
Ryhmä 2. Torstaisin klo 18.00-19.00
17.8. | 24.8. | 31.8. | 7.9. | 14.9. | 21.9. | 28.9. | 5.10. |
Annitädintien toimintakenttä, Järvenpää
Jatkoryhmässä tutustutaan yksilöllisiin motivaatiotekijöihin, kerrataan tekniikat kuntoon, haastetaan juoksua erilaisin harjoittein ja lähdetään leikittelemään vauhdeilla. Lisäksi käydään läpi sekä ylä- että alamäkitekniikat ja -harjoitteet.
Erilaisen juoksukoulun jatkoryhmässä treeneissä juoksun lisäksi tulee jo tuttuja harjoitteita joita lähdetään haastamaan ja varioimaan.
Jatkoryhmässä opit:
Jatkoryhmään vaaditaan, että jaksat juosta omaa lenkkivauhtia vähintään 30 minuuttia, mikä on vähintään saavutettu alkeisryhmässä. Sen lisäksi sinulla tulee olla tsekattu juoksun tekniikka joko alkeisryhmässä tai make sense -yksilövalmennuksessa.
Annitädintien toimintakenttä, Järvenpää
Hyvän olon konttori, Emalipolku 2 C, 2 krs. 04410 Järvenpää
sähköposti: info@makesense.fi puhelinnumero: +358 50 514 2199
Hyvän olon konttori
Emalipolku 2 C, 2 krs. 04410 Järvenpää
sähköposti: info@makesense.fi
puhelinnumero: +358 50 5142199
Voit myös lähettää meille postia suoraan tästä, vastaamme viesteihin mahdollisimman pian.